Jos nyt ei olisi lomaa, en valvoisi näin pitkään (katselen tässä samalla Conania). Ryhmänohjaajamme Ullis on aina lomalle lähtiessämme sanonut miten ihanaa on kun saa valvoa myöhään ja nukkua pitkään. Siinä Ullis on täysin oikeassa!

Lomamme alkoi jo keskiviikkona, sillä torstai oli vapaa. (Olimme tehneet matikan tunteja sisään. Neljä tuntia on aika paljon yhdellä kertaa, mutta mikään ei voita kokonaista vapaapäivää!)
Keskiviikko oli loppujen lopuksi ihan mukava päivä. Ihka ensimmäisen näyttökokeeni kaksi tuntia olivat piinallisia, sillä en meinannut millään saada ideaa! Tehtävänä oli suunnitella The 69 Eyesille juliste, jolla markkinoidaan konserttia ja uutta albumia. Suurin ongelmani oli kuvien koko - aivan liian pieniä A3-julisteeseen! Loppujen lopuksi antauduin ja muutin kuvan vektorigrafiikaksi live tracen avulla, vaikkei se ollutkaan alkuperäinen visioni (joka oli mielestäni hyvä).
Puoli yhden aikaan näin olevani valmis. Samoihin aikoihin kun olin laittanut valmiin, painokelpoisen pdf-tiedoston /T: asemalle, huomasin kännykkäni vilkkuvan sinisenä - tekstiviesti! Olin todella hämmentynyt, sillä viesti kuului seuraavasti: Onnittelut loistavasta hopeasijasta SAKUstars-kisojen alle 20-vuotiaiden kirjoitelmakilpailussa! Todella hieno saavutus! T. Matti-ope
Hetken ajan äidinkielen opettajan viesti tuntui ihan hullulta ja epätodelliselta. Mutta niin siinä vain kävi! Jos ette usko, niin katsokaa täältä! Tällä sitten lesoillaan pitkään.

Myöhemmin päivällä menin iskän kanssa Prismaan shoppailemaan. Tarkoituksena oli ostaa puuttuvia keittiövälineitä, mukaan tarttui mm. tiskaushanskat, paistinpannu, veitsiä, paistinlasta ja sakset. Käytin tilannetta hyödyksi ja kärryyn mahtui myös lempimurojani, kalliita Coco popseja. Nyt saan tänne oman viidakkolentäjän! Otin myös maitoa ja kurkkua joten ei tarvinnut itse enää käydä kaupassa, laiska kun olen.

Lauantaina (eli huomenna) tuparit. Mutta lisää siivoamisen tuskistani myöhemmin!
ps. vanupuikkolaatikkoa EI KANNATA SÄILYTTÄÄ LATTIALLA. Siihen voi vaikka kompastua ja kaataa 199 puikkoa kaaoottiseen kasaan. Eivät kyllä enää mahdu takaisin...