Onpas kaikkea tapahtunut taas niin paljon. Tai sitten fyysisesti mitään ei ole tapahtunut, vaan mun päässä kulkee junia ristiin ja rastiin.

Ensinnäkin, torstaina oli lääkärin tapaaminen ja en tiedä ajatteliko lääkäri, että sanoin vitsillä "ai täälläkö ei sitten ole päteviä lääkäreitä?", mutta samapa tuo. Mainitsi siis, että aikuispolilla kun on päteviä lääkäreitä. Enpä tiedä. Jostain syystä lääkäreitten kanssa menee aina sukset ristiin. Kaikkien lääkäreitten pitäisi katsoa Patch Adams.
Puheeksi tuli myös se, että kun olen kahdeksantoista, eli täysi-ikäinen, saan itse valita minne menen vai menenkö ollenkaan. Se mainittiin juuri ja juuri. Ei mulla ole tarve paeta minnekään, mutta silti ärsytti kun niinkin suurta seikkaa ei tehty heti alussa selväksi. Kyllä siinä heti tuli taas sellainen pikkulapsi-fiilis.

Perjantaina yllätin itseni hyppäämällä junaan kohti Pasilaa, josta vaihdoin bussiin 506 ja jäin Arabialla, ja kävelin osoitteeseen Hämeentie 135 C - unelmaani. Kävin katsomassa Master Of Arts -näyttelyä, ja katsellessani niitä hienoja töitä, lupasin itselleni, että amiksen jälkeen haen ihan satavarmasti Taikkiin ykkösvaihtoehtona. Ja vaikken pääsisi, haen sinne joka vuosi aina uudestaan ja uudestaan.
Valokuvauslinjalle siis. Lauantaina sain apua rakkaaseen harrastukseeni - jalustan.

Jalusta saikin käyttöä heti sunnuntaina, kun päätimme ottaa kämppisten kanssa yhteiskuvia. Teimme kotkalaisen kämppiksen kanssa hernekeittoa ja levoimme pullia - perinteistä suomalaista ruokaa. Kun taas kenialainen kämppiksemme teki erittäin herkullista kalaa jossain hienossa kastikkeessa. Se sai suomalaisen ruokakulttuurin näyttämään aika köyhältä.

Olisin voinut kirjoittaa ehkä vielä enemmän, mutta aina ei mene nallekarkit tasan.