Olen jättänyt taas kirjoittelun vähiin, melkein kaikkialla. Välillä tuntuu, että katon karttaa ihan nurin kurin.

Mulla on sellanen outo mieltymys siivoomiseen iltaisin, just siinä 22:00 jälkeen, kun pitää olla hiljaa. Joten tää huone nyt vähän on mitä on. Taidan sittenkin asua Ämmässuolla... sinne kyllä pitäisi viedä tuo yksi imuri, joka ei toimi ja joka ei ole kenenkään. No, joskus sitten.

Uusi jakso, uudet kujeet, tähän mennessä kaikki on ollu ihan jees. Mut Visuaalinen työpaja 1 saa mut maailman suurimman turhautumisen partaalle. Jostain syystä viime viikon maanantaina musta alko purkautua hirveesti vihaa, raivoa, katkeruutta, ja kaikkea pahaa. En mä riehumaan alkanut, mutta se näkyi totaalisena kiinnostamattomuutena jonkun Omnian verkkosivujen tekemistä kohtaan. Ja se pitää saada valmiiksi. Tai siis, jos ei saa niin ei tee muutakaan, ja jos koko kurssin aikana ei saa ikinä tehtyä edes yhtä työtä, niin se otetaan huomioon arvosanassa. Hip vitun hip hurraa.
Okei, tällä viikolla tsemppasin sitten hieman. Keskeneräinen se toki on, mutta niin on muillakin, paitsi yhdellä. Kyllä se varmaan valmistuu. Saa tosin nähdä, kuinka laadukkaaksi. Toisaalta tekis mieli vaan säätää jotain ja olla välittämättä seurauksista, mutta sitten taas mitä järkeä? Eihän siinä mitään opi, eikä todellakaan kehity jos ei push yourself to the limits. Onhan ne opet siellä.

No, musta tuli nyt sitten kuitenkin eräänlainen ihmisvihaaja. Mutta haluan ihan ensimmäiseksi sanoa, että ei, en ole hankkimassa aseenkantolupaa tai sen sellaista. Ei tää viha oo sitä, että "ihmiset pilaa tän yhteiskunnan ja koko maailman, kuolisivat pois". Sellainen on erittäin typerää, idioottimaista ajatusmaailmaa. Vihaan juuri sellaisia ihmisiä, koska minä ainakin haluan elää tällä planeetalla.
Vihaan tyhmiä ihmisiä.
Onhan se toki suhteellista, mutta kuitenkin. Siis kaikista eniten rasittaa ja raivostuttaa ne, jotka valittaa/pätee Japanista. Ja luulee, melkeinpä väittää, että koska pidän Japanista, luen myös mangaa ja katson animea. FOR THE LAST TIME, MÄ EN LUE MANGAA ENKÄ KATSO ANIMEA!!!
Sit ku ne viel valittaa miten turha ja kamala maa se on, ja yrittää selittää jotain järjetöntä paskaa. Koulussakin on yks sellanen poika, johon meil menee J:n kanssa muutenkin hermot. Pulttini heitin männikköön silloin, kun se sanoi mua ja K:ta koko aika ANIMEFRIIKEIKSI, koska me puhuttiin K:n kanssa Jaappanista ku se lähtee sinne helmikuussa. ARGH! Ja muutenki se selitti kaikkee sillä asenteella että tietää aiheesta hyvin, ja tietty aiheeseen liittyen mahdollisimman paljon kaikkea negatiivista. Sanoin, et hei, tajuutsä kelle oot nyt päteemässä?
Sannille.
Niin just, tytölle joka on, helkkari soikoon, käynyt kolme kertaa Japanissa, tutkaillut siellä paikallista kulttuuria, hengaillut paikallisten kavereiden kanssa, kokenut kaikenlaista. Kaiken lisäksi opiskelee kieltäkin!
Enhän mäkään siitä paikasta kaikkea tiiä, mut aivan tarpeeksi, ja kaiken tarpeellisen. Se paikka länsimaalaisen median luoman maalauksen takana. Mä tiedän, ettei se ole täydellinen, kiiltävä ja timanttinen. Mut hitot mä siitä, onko Suomi sitten jotenkin niin kultainen ja upee paikka, etten sais tykätä Japanista?

Okei, nyt mä koitan rauhoittua. Tää alkaa lähentelee LJ:n päivityksiä. Tän blogin kuuluu kuvailla ja kertoa mun itsenäisestä arkielämästä, ei käsitellä mun tunteenpurkauksia.
Mut... ehkä mun elämään ei oo mahtunu viime aikoina juuri muuta.

Tai no, ensimmäistä kertaa elämässäni sulatin pakastimen... no ei se nyt sillee ihan nappiin menny, mut yritys hyvä kymmenen. En mä silleen tienny mitään suurempia filosofioita siihen hommaan, ja ajattelin toden totta pärjääväni vallan mainiosti. En mä kuitenkaan mikään jumala ole, joten turha nälviä.
Kaupassa olen muistanut käydä aina silloin tällöin. Eri asia on, muistanko aina ostaa sitä, mitä tarvitsen. Tänäänkin olisi pitänyt ostaa leipää... vaan eipä tuo ole niin vakavaa, voin huomenna poiketa Mäntsälän lähileipomossa ostamassa vaikka pienen sekaleivän, jos niitä siellä on. Se on mun tosilempparia!


Ja viimeiseksi asia, joka on yhdistelmä vähän kaikkea - Japania, koulua, normaalia arkea.
Maanantaina sain vihdoin vastauksen joka miellytti minua - "vuoden päästä". Silloin on nimittäin meidän luokan TOP-jakso, eli opiskeluun kuuluva työssäoppiminen. Se on aikaisemmin kuin keväällä 2010. Eli pääsisin aikaisemmin Japaniin!
Mikään ei kyllä ole varmaa, mutta unelmat ovat hurjat. Olen vihdoin tyytynyt yhteen tekemääni leiskaan, ja ensi viikolla aloitan koodaamisen, koulussa koska itselläni ei ole tarvittavia työkaluja kotona. Sitten alan kerätä sisältöä, se on vähän niin kuin portfolio. Sen ku heittää ulkoselle palvelimelle, voi potentiaalisille TOP-paikoille lähettää mailia ja pistää linkkiä. Aion siis hakeutua Japaniin, tällä hetkellä vain pelkästään. Jos keväällä kaikki on vielä ihan levällään, eikä mistään tule mitään, niin kaipa tähän Suomeen on tyydyttävä.


Onpa kello jo paljon. Mutta onneksi syysloma on keksitty!