CRASH DOWN
Mun on pitänyt kirjottaa siitä, minkälaisia oli vikat päivät töissä, ja
että ihmiset piti mun pullista. Kirjoittaa siitä, millaisia olivat
viimeiset oudot, kesäiset vapaapäivät. Siitä, miten tuikitavallinen
arki alkoi koulun myötä, enkä osannut ensin tottua.
Mutta ainoa mitä päähän mahtuu on kova itku ja väsymys ja haluttomuus.
Ei se olisi ehkä ollut niin rankkaa, mutta keskiviikkona hävitin
puhelimeni ja nyt kaikki tuntuu vain katoavan paikoiltaan, kaikki tutut
asiat joista on voinut ennen pitää turvallisesti kiinni ja halata ja
sanoa, että kyllä mä pärjään.
Haluaisin ehkä soittaa, mutta ei ole numeroita. Vaikka kyllä ne saa
numeropalvelusta, mutta sekin ajatus väsyttää. Ja sitten ei enää halua
soittaa. Koska kaikki tuntuu hyvin, hyvin turhalta.
MÄ OON NIIN ONNELLINEN.
Viikon päästä sitten.
Kun pääsee pois täältä typeryyden huipentumasta, missä kaikki on
ikävystyttävän kylmää, raivostuttavaa, turhauttavaa, aivan täysin
mitättömien ajatuksien saartamia.
Ei kiinnosta, vaikka olisikin
"sä-olet-niin-nuori-ja-kapinoit-kaikkea-tuttua-ja-haluat-pois-koska-luulet-että-jossain-olisi-parempaa"
asennetta. IHAN VITUN SAMA SE ON. Kaikki on. Yhdentekevää, täällä.
Kaiken lisäksi sain tietoa, että tänne muuttaa huomenna joku. AIVAN
HELVETIN UPEETA, ettenkö sanoisi. Järkyttävän, ihastuttavan typerää.
Tiskejä kaikilla, jääkaapissa ruuat missä sattuvat, pöytä todella
sotkuinen. JA SAIN TÄNÄÄN TIETÄÄ ETTÄ KAIKKI PITÄÄ OLLA HUOMENNA
KUNNOSSA MMM OK!
Ei ehkä muuten, mutta lähden 11 aikaan Helsinkiin. Että aivan vitun
hauskaa on kyllä. Mutta sitä en aio perua, en missään nimessä.
Niin, mä olen todella iloinen kun tiedän tän typeryyden olevan toisella
puolella maapalloa 2,5 viikon ajan. Mä en aio välittää juuri mistään,
en uhrata ajatuksia ikävyyksille, enkä kasvattaa stressiä turhista
asioista.
Koska mä tahdon, että EDES JOSKUS tää elämä ja maailma ja kaikki vois olla kaunista ja rikkoutumatonta, soljuvaa ihanuutta auringonpaisteessa.
Mutta mitä mä olen tehnyt? Sen haluaisin tietää, miksi tämä kaikki tapahtuu juuri minulle ja aina kaikista huonoimpaan aikaan.
Haluisin syyttää jotain, raivota ja huutaa ilkeitä sanoja. Se vaan ei käy, jos se jolle huutaa olisinkin minä.
perjantai, 15. elokuu 2008
Kommentit