Hei.
Luulin, että olisin kirjoittanut tänne kesäkuussa, mutta en nähtävästi sittenkään. No, en jaksa murehtia siitä.

Elämä isän siivillä on mennyt ihan hyvin. Hyviä puolia on tietenkin se, ettei ruokakaupassa tarvitse stressata mitä voi ostaa, jotta rahaa riittäisi vuokraan sun muihin menoihin. Tiskatakaan ei tarvitse. Mutta jollain oudolla tavalla kaipaan sitä kaikkea kituuttelua ja laskelmointia. Se on jotenkin... kivaa. En tiedä miten sen selittäisi paremmin... on vain yksinkertaisesti itse vastuussa kaikesta, ja saa itse päättää kaikesta. Omillaan on omien tapojensa herra.
Toisaalta, nyt on kesäloma. Ehkä pitäisi ottaa tilanteesta kaikki irti, ja lomailla.

Kohtahan se loma loppuukin jo. Neljä viikkoa, ja olen jo aloittanut "työt". Oikeastihan se on vain palkatonta työssäoppimista, olen pelkkä harjoittelija, mutta on paljon helpompaa ja lyhyempää sanoa olevansa töissä kuin työssäoppimassa tai työharjoittelussa. Oli miten oli, sitä on vieläkin vähän vaikea ajatella realistisesti. Vähän niin kuin muutama vuosi sitten, kun kuulin pääseväni ELLEGARDENin keikalle. 3 kuukautta odotin mitä absurdeimmissa fiiliksissä - sehän tapahtuu oikeasti. Ihan, ihan oikeasti.
Sellaisia asioita on vaikea uskoa todeksi etukäteen. Miksi?
Koska on unelmoinut ja maalannut kuvia, kauniita ja virheettömiä kuvia omista ajatuksista, toiveajattelua ennen nukahtamista, busseissa, junissa. On jo tottunut siihen, että ne ovat vain unelmia, ja ne tapahtuvat vain mielikuvissa.

Miksi en kesäkuussa kirjoittanut tänne, enkä oikeastaan juuri minnekään muuallekaan, johtuu osittain siitä, että suunnitelmiin puhkesi pieni reikä. Sen reiän voi paikata vain yliopistotutkinnolla - ilman sitä COE ei ole validi, enkä saa viisumia. On nyt vähän vaikea saada sellaista mistään... olin tietysti erittäin pettynyt, vaikka mahdollisuutena on olla 90 päivää turistiviisumilla. Mutta kun lentoliput oltiin jo ostettu ja kaikkea... siitä oli aluksi vaikea puhua yhtään kenellekään, koska pelkäsin, että kaikki syyttäisivät minua ihan kaikesta. Valituksia valitusten perään, "olisit miettinyt", "olisit voinut olla huolellisempi", "olisit ottanut selvää". Ei sellaista jaksa.


© Juba (HS)

Olen kuitenkin pitkään jo pohtinut kaikenlaisia mahdollisuuksia. Vaikka olen totutellut ajatukseen kolmesta kuukaudesta, haluan silti enemmän. Maanantaina suunnittelen soittavani suurlähetystöön ja kysyn, onko mitään aikarajaa, jolloin saa tulla turistiviisumilla Japaniin uudestaan. Eli lähtisin pois ja tulisin muutaman päivän päästä takaisin. Mutta ei, Suomessa en tule käymään.
Kolme erittäin hyvää syytä, miksi lentää Seouliin:
1. Lentoliput ovat puolet halvempia.
2. Aikaerosta ei tarvitse huolehtia.
3. Olenkin jo pitkään halunnut käydä Etelä-Koreassa!
On mulla vielä se 500€ Omnian apurahaa, lentoliput ovat sen 370€ noin. Katselin myös jo vähän yöpymispaikkaa, ja yllä mulle riittää sellanen dromitory tyylinen, n. 15€/yö. En tiedä, mutta tällainen järjestely ja suunnittelu on vissiin mulla luonteessa. Joku häiriö, niitähän mulla on.
Tietenkään en saa vielä innostua liikaa - pitäisi saada varmistus sieltä suurlähetystöstä... vaan olisihan se aika hienoa. Pakko myöntää, jokunen yö Seoulissa jännittää biljoona kertaa enemmän, kuin minimissään 3kk asumista Osakassa. En kestä sitä kun kaikki kysyvät jännittääkö? vaikka ymmärrän toki, että niitä ihmisiä jännittäisi. Mutta silti, voisivatko ihmiset edes joskus tajuta ja muistaa että joooooo olen ollut Japanissa jo 3 kertaa ja yksinkin 2,5 viikkoa ja huhhuh... minulle Japani on koti, ja tuskin kukaan jännittää niin kauheasti kotiin menemistä.

Mutta minusta tämä on aika hyvä juoni. Vaikka mielessä pyörii se, että iskä jo maksoi ne lentoliput, ja sitten käyttäisin apurahaa vielä tuohon Seoulin matkaan, vaikka 3kk riittäisi kyllä opettajienkin mielestä, ja työpaikallekin se kävisi. Oli muuten ihanaa kuulla, että he oikeasti odottavat minua sinne. No, jos joku Japanissa stressaa niin se, että feilaan töissä täysin... mutta se on sitten sen ajan murhe se.
Kuitenkin, välillä pohdin, olenko itsekäs? Ihan kuin vaatisin muilta paljon, jotta omat unelmani ja suunnitelmani toteutuisivat. En tiedä... en kuitenkaan haluaisi sen haitata mitään. Tai siis...

Minulla nyt vain on syyni.