Kaksi kylmää, surullista, yksinäistä ja avutonta viikkoa. En vieläkään osaa olla täällä.

Kaikki vaan lipuu mun käsistä kohti jotain kaunimpaa ja parempaa, enkä mä osaa etsiä niitä.

Noin aloitin kirjoittamisen, joskus. En halua ajatella sitä, en miettiä kuinka kauan siitä on jo aikaa. Mutta tiedän kuitenkin, että se on liikaa.
Rinkka on tyhjä, lojuu nojatuolissa, valmis katoamaan, vie muistot mennessään. Mieluummin kannan sitä kolme tuntia, yhdeksäntoista kilon painoisena, kuin kannan tätä päivää. Näitä päiviä. Täällä. Mikään täällä ei ole unelmien arvoista.

Kaksi viikkoa sopii toisaalta tähänkin päivään. Niin paljon odottelua.

「好きな人がいるの?」
「うん、まあ…」
Olisinpa voinut silloin vastata kielteisesti, mutta eihän sille voi mitään, ihan viatonta. Ei se paljasta mitään. Mutta sydän repeää.


Oon välillä muistanu käydä kaupassa, välillä tehnyt ruokaa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin näännytän itseni siihen ihanaan nälkään. Se nälkä joka mun vatsassa murisi illalla, kun en päivällä tajunnut syödä, olin niin... hurmoksessa. (Ok, kävin mä mm. Portassa, sit Hatagayas ja Uenos safkaa curryä, siellä täällä takoyakia, Nagoyassa teriyakihampurilaisia... mutta kuitenkin)
Että elän vähän niinku nyt niitä päiviä. Tosin täällä mä en saa päivittäistä melonpaniani. Enkä Mitsuyaa. Enkä mitään muutakaan. Paitsi sangollisen kuraa.


「サンニの好きな事たくさん勉強してまた日本来るといいよ。
もっと好きになるよ。」

Mun koulumotivaatio kusas aika pahasti. On se vähän pakkasen puolella vieläkin, mut niin tuntuu et koko Suomi on. Täällä on järkyttävä sää.
Uus jakso ehkä parantaa jotain fiiliksiä, kun alotetaan "alusta", ja tällä kertaa mä en jää mistään paitsi. Ehkä tämä jakson aikana saisin myös informaatiota meidän kv-toimistolta, kelpuuttaako ne mua ulkomaille vai ei, ois kiva tietää... sitten vois alkaa toden teolla suunnitella omia portfolio-sivuja, mikäli se palvelin saadaan kuntoon. Miellyttävää olisi myös, jos opet vaikka päättäis, onko meidän top keväällä vai syksyllä, auttais kummasti...


「もっと好きになるよ。」

Haluan kovasti, niin julmetusti tykästyä johonkin, tehdä sitä niin kauan ja niin paljon, että koko maailma näyttää pieneltä.
Ehkä tykkään, ehkä mahdotonta.


好き。